Omat kaivatut rakkaani
Jokainen kolmesta japsistani olivat erilaisia keskenään ja kaikilla on oma paikkansa sydämessäni.Rosita, joka oli äkäinen vanhapiika, kuitenkin niin sylikoira <3.
Lotta loksuleu'oista paras ja aina iloinen <3.
Alica taas niin tyyni ja minun varjoni loppuun asti <3.
Rositan poistuminen oli iso ensimmäinen päätös 'kohtalosta'. Lotan lähtiessä oli niin hiljaista, kuin ei koiraa olisi ollutkaan. Alica oli hiljainen, mutta silloin se iso tyhjyys syntyikin hänenkin leijailessa taivaalle.
Kaikki olivat rakkaita. Niin rakkaita etten voinut ottaa enää japaninpystykorvaa.
Mietin usein onko muita jotka kokivat lemmikkinsä menetyksen näin? En voi ikään kuin loukata heitä, ottamalla samaa rotua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti